Paavo Pietilä rakentaa arkkua oman kuusimetsän puista.
”Tämä on hyvä harrastus. Laudat on tehty kymmenisen vuotta sitten mehiläispesää varten. Nämä jäivät yli, joten mikäs niille olisi parempi kohde kuin oma puupalttoo.”
Pietilä haluaa osallistua kurssille myös ensi vuonna, jos sellainen järjestetään. ”Silloin teen arkun vaimolleni. Hän muuten harrastaa maalausta ja lupasi taiteilla ruusun arkkuni kanteen, jos siitä tulee kunnollinen.”
Simo Salmi ilmoittautui kurssille vaimonsa ehdotuksesta. ”Kauan en asiaa harkinnut, idea oli kerta kaikkiaan hyvä. Verhoilua en leposijaani kaipaa, mutta Sepän Antti aikoo värkätä koristeen kanteen.”
Veikko Laaksonen kertoo suunnitelleensa itselleen arkkua ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, koska siinä säästää selvää rahaa. ”Silloin ajattelin valmistaa arkun betonilaudasta, mutta Porin krematoriosta ilmoitettiin, ettei materiaali sovi poltettavaksi. No, tämä puinen taitaa jo kelvata.”
Kello lähestyy iltakahdeksaa, mutta kurssilaisilla ei ole kiire kotiin. Valot puutyöluokassa sammuvat vasta tunnin kuluttua.
http://www.pellervo.fi/kodinpellervo/kp1_07/oma_arkku.htm